Karting tiimi STIGin seikkailut fossiilisarjassa vuonna 2009

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Kisa 4/6, 29.7.2009

Ennakkoasetelmat
Stig tiimin uusi auto oli viimeisissä testeissä osoittautunut selkeästi vanhaa nopeammaksi, joten toiveet kauden neljänteen kisaan lähdettäessä olivat korkealla. Enää ei tyydyttäisi vain auton tuomiseen ruutulipulle ehjänä vaan tähtäimessä olivat aiempaa paremmat sijoitukset sekä kierros- ja kokonaisajat. Varovaisesti puhuttiin jopa kympin sakkiin kiilaamisesta jossakin erässä. Juuri kisaa ennen taivaalta ripsaissut sadekuuro kiristi jännityksen vapinasta tärinäksi.

Kylmät faktat / tulokset
Erä Kuski Lähtöruutu Sijoitus Nopein
kierros
Kokonaisaika
1 Joni 15 18 1:00.456 15:39.778
2 Tero 4 5 59.55915:10.651
3 Miika 14 10 1:00.384 15:28.290


Pisteitä kertyi Stig tiimille tällä kertaa yhteensä 72 kappaletta ja ne riittävät nostamaan Stigin sarjataulukossa sijalle 36/47. Lisäksi merkille pantavaa on se, että omassa ajoryhmässään (C ja D ryhmät) Stig keräsi 21 tiimin joukossa 9:ksi eniten pisteitä, eli kokonaisuutena Stig kuului joukon parempaan puolikkaaseen. Kierroksia autolle tuli päivän mittaan n.70 (54 kisaerissä ja 17 lämmittelyssä sitä ennen).

Kisaraportti
Joni lähti sikäli epäedullisesta asetelmasta kilpailuun, että mies ei ollut vielä ennen kisapäivää ajanut metriäkään uudella autolla. Ja lämmittelyssä ennen kisaa kierroksia tuli alle kokonaista kolme. Lisäksi ennen kisaa ja kisan aikana tapahtunut pieni sateen tynkä lisäsi epävarmuutta entisestään. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen Jonin ajama paras kierrosaika on mahtava ja täysiverinen tappelu keskijoukossa vähintäänkin kunnioitusta herättävä. Joni lähti 15:stä ruudusta, selvisi lähtöhässäköinnistä ongelmitta ja kamppaili siinä sijojen 16-17 tuntumassa porukassa, jossa sijoitukset vaihtuivat jatkuvalla syötöllä. Joni suoritti mm. pääsuoran päähän yhden tyylipuhtaan ja pokkaa kysyvän ohituksen. Sitten iski taas se tavallinen tarina, eli Joni työnnettiin mutkien 3 ja 4 välisellä osuudella kylmästi spinnailemaan nurmikolle (kaveri sai tästä tilanteesta varoituksen) ja loppukisa olikin sitten yksinäistä kruisailua. Ruutulipulle Joni saapui sijalla 18. Joka tapauksessa erittäin lupaava avaus Jonilta ja Stig tiimiltä.
Terolla oli hyvä lähtöruutu, eli neljäs, ja vakaa aikomus pitää Stigin värit kärkikymmenikössä. Lähdössä Tero jäi kuitenkin hieman pussiin ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli kuudes. Seuraavien kierrosten aikana luottamusta herätti se, että kärkijoukko ei karannut minnekkään vaan pysyi hyvin kasassa ja valkoiset haalarit siellä joukossa. Tässäkin ryppäässä sijoituksia vaihdettiin suht aktiivisesti. Noin kierroksella 8 Teron edessä kolaroitiin ja Tero joutui väistämään edessä spinnaavia kilpailijoita nurmikon puolelle. Siinä livahti ohi yksi kaveri ja kului reilusti aikaa. Vielä muutama kierros ennen maalia Terolta 7 mutkan ulostulossa ohitus, joka toi Stigille sen lyhyen historian parhaan sijoituksen, eli ruutulippua Tero pääsi ihmettelemään viidentenä. Sivutuotteena käteen jäi myös uusi Stig tiimin kierrosennätys. Tällä kertaa ihan laillisen painoisena.
Miika pääsi matkaan ruudusta 14. Pienet käynnistyshäiriöt hieman nostivat pulssia, mutta äijä saatiin kuitenkin matkaan kunnialla ja vieläpä oikella paikalla automuodostelmassa. Ensimmäisellä kierroksella Miika piti pään kylmänä ja hyötyi muiden kilkkaillessa toisiaan nurmikon puolelle. Miika käväisi 11:llä sijalla ja ajoi ison osan kisaa 12:na. Matkan varrella kertyi monta tiukkaa paikkaa pääsuoran jarrutuksessa ja yksi usemman sijan menetys kolmosmutkan jälkeisessä kahakassa. Toiseksi viimeisellä kierroksella Miika vetäisi upean ohituksen ja nousi yhdenneksitoista mikä parani vielä yhdellä pykälällä kun edessä oleva kisaaja hylättiin alipainoisena. Lisäksi taskuun jäi henkilökohtainen kierrosennätys.

Yhteenveto
Kauden neljäs koitos oli Stig tiimille lähes euforinen kokemus. Uusi auto osoittautui vielä rohkeimpiakin toiveita suuremmaksi edistysaskeleeksi ja se heijastui suoraan tuloksiin. Joka jannu ajoi oman kierrosennätyksensä, Joni peräti yli sekunnilla. Lisäksi saimme peräti kaksi ukkoa kympin joukkoon. Ei paha! Tästä eteenpäin haasteena on se, että jyrkän kehityskäyrän vääjäämätön loiveneminen pitää hyväksyä ja lähteä hakemaan nöyrästi pienempiä kehitysaskeleita. Mutta ensin leijaillaan tämän kisan jälkifiilareissa muutama päivä ;-)